Instagram
Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu
Isonnevantie 8
00320 Helsinki
Kanslia puh. (09) 4774 180
syk@syk.fi
Kartta

Uutisarkisto

29.03.2014
Yläkoulujen väittelymestaruus Sykkiin!

SYK:n kahdeksasluokkalaisten joukkue, jossa väittelivät Matias Vanhanen, Ruusa Tapper, Kristiina Keski-Oja ja Anna Tuuri, voitti SYK:n isännöimän yläkoulujen välisen SM-kilpailun. Lämminhenkiseen tapahtumaan osallistui 20 joukkuetta Helsingistä, Espoosta, Tuusulasta, Järvenpäästä ja Nurmijärveltä. Kilpailu alkoi alkusarjan väittelyillä, joita käytiin viidessä eri lohkossa. Lohkovoittajista neljä eniten pisteitä saanutta pääsi semifinaaliin. Tapahtumajärjestelyistä vastasivat Kulosaaren Yhteiskoulun uskonnon ja elämänkatsomustiedon opettaja Karoliina Käpylehto ja SYK:n äidinkielen opettaja Leena Paasio-Leimola apunaan aikaansaavat yhdeksännen luokan tapahtumakurssilaiset. Hyrylän yläkoulun ja SYK:n välisen finaaliväittelyn tuomaroivat toimittaja Maija Lehmusvirta, FETO ry:n puheenjohtaja Ukri Pulliainen, kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto sekä rehtori Jukka Tanska. Tapahtuma huomioitiin mukavasti mediassa: Hilla Klemetti ja Viivi Aliklaavu edustivat SYK.n väittelijöitä hienosti Ylen aamutelevisiossa. Lisäksi myös Ylen ajankohtainen, Opettaja-lehti ja Keski-Uusimaa uutisoivat kilpailusta. Lämpimät kiitokset kaikille osallistuneille joukkueille upeasta kilpailusta ja järjestäjille elämyksellisestä päivästä!

27.03.2014
Talousmatematiikan asiantuntijoita

Talousmatematiikan kurssilaiset saivat asiantuntevaa konsultaatiota entisiltä SYK:n opiskelijoilta Eero Nurmelta ja Lauri Mikkolalta, jotka nykyään opiskelevat Aalto-yliopistossa taloustiedettä (Eero) ja tuotantotaloutta (Lauri). Kurssilaisilla oli tehtävänä selvittää, kannattaako Villen perustaa viivotintehdas Kiinaan ja kuinka monen kannattaa käyttää metroa auton sijaan, jotta kansantalous hyötyisi eniten. Jatko-opiskelumahdollisuudet herättivät tunnin jälkeen paljon kysymyksiä.

27.03.2014
Luento ihmiskaupasta

Yhdeksänsien luokkien uskonnon lukijat osallistuivat V.A.L.O – ei orjuudelle ry:n ihmiskauppaa käsittelevälle luennolle. Vilhelmiina Kaikkonen ja Susanna Martikainen kertoivat oppilaille ihmiskaupasta Suomessa ja muualla maailmassa, miten ja miksi ihmiskauppaa harjoitetaan sekä mitkä ovat ihmiskaupan yleisimmät muodot. Monipuolisesti rakennettu luento havainnollisti oppilaille hyvin ihmiskaupan vakavuutta ja laajuutta maailmassa. Luento liittyi 9. luokan etiikan kurssiin, jonka pääteema on ihmisarvo.

26.03.2014
Saksalaisia vieraita Sinzigistä

9b sai vieraikseen saksalaisia vaihto-oppilaita ystävyyskoulustamme Rhein Gymnasium Sinzig. Kouluarjen lisäksi oppilaat nauttivat liikunta-aktiviteeteista Solvallan urheiluopistolla, tutustuivat Helsingin keskustaan kaupunkisuunnistuksessa, leipoivat pullaa, kävivät katsomassa jääkiekkoa ja vierailivat kansallismuseossa. Parasta viikon antia oli nuorten yhdessä viettämä aika, ja odotammekin jo kovasti toukokuista vastavierailua Saksaan.

25.03.2014
Filosofian väittelykilpailu

Filosofian kerhon järjestämä väittelykilpailu oli taas erittäin tasokas. Väittelyn voitti Aino-Maija Mikola ja toiseksi tuli Helmi Yli-Äyhö. Tuomareina olivat viime vuoden voittajat Alec Neihum ja Soile Itkonen. He arvioivat väittelijöiden argumentteja ja kykyä vastata esitettyihin väitteisiin. "Taso oli varmaan korkeampi kuin viime vuonna", kehui Alec tyttöjä.

Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu
Isonnevantie 8
00320 Helsinki
Kanslia puh. 09 4774 180
syk@syk.fi
Kartta