Instagram
Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu
Isonnevantie 8
00320 Helsinki
Kanslia puh. (09) 4774 180
syk@syk.fi
Kartta
Tunnelmia väittelyn SM-kilpailuista
21.04.2017
Monialainen oppimiskokonaisuus: yhteiskunnalliset mainoskampanjat
21.04.2017

8c teki media-aiheisen monialaisen oppimiskokonaisuuden, jossa yhdistyivät äidinkielen, ruotsin ja maantiedon oppisisällöt. 

Venäläinen kulttuuripiiri: sananvapaus

Kaikilla ihmisillä pitäisi olla oikeus sananvapauteen. Esimerkiksi Suomessa, joka on yksi sananvapauden kärkimaista, on arkipäivää jakaa ja puolustaa omaa mielipidettä. Kaikissa maissa tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys.

Vaikka Venäjän laissa sanotaan maan olevan demokratia, sen hallinto ja viranomaiset rajoittavat sananvapautta, eikä omaa mielipidettään voi itsestäänselvästi ilmaista julkisesti. Venäjällä lehdistön vapaudenriisto ja mediasensuuri on kiristynyt varsinkin viime vuosina. Ainoana riippumattomana pidetty tv-kanava on suurissa talousvaikeuksissa. TV- kanavaa vastaan on kohdistettu poliittinen kampanja, jonka seurauksena kanava on menettänyt suurimman osan yleisöstään ja tuloistaan.

Venäjällä järjestettiin tänä keväänä  mielenilmaus sananvapaustilannetta vastaan. Mielenilmaus oli aluksi rauhanomainen, mutta viranomaisten puuttuttua tilanteeseen, ilmaus kääntyi aggressiiviseksi. Kymmeniä ihmisiä pidätettiin. Venäjällä monia toimittajia ja aktivisteja on tuomittu vankeuteen tai heille on myönnetty sakkoja siitä, että he ovat julkaisseet lehtiin tai mediaan Venäjää kritisoivia artikkeleita. Toimittajille on myös tapahtunut kyseenalaisia tapaturmia, vain päiviä lehtikirjoitusten jälkeen. 

Sananvapauskiista ei ole pelkästään Venäjän ongelma, vaan koskee koko maailmaa. Meidän kampanjamme edistää sananvapautta maailmalla, erityisesti Venäjällä.

Mainonnan keinot:

  • visuaalinen näyttävyys
  • vastakohdat
  • vastuuntuntoon vetoaminen

Veikko, Jade ja Kirika

 

Kaakkoisaasialainen kulttuuripiiri: lapsityövoima

Lapsityövoima on alaikäisten lasten tekemää työtä, joka on heille monella tapaa haitallista ja joka häiritsee myös heidän koulunkäyntiään tai saattaa jopa estää sen. Maailmassa on arviolta noin 200 miljoonaa lapsityölaistä, eli köyhissä maissa jopa joka neljäs lapsi työskentelee. Näistä noin 140 miljoonaa tekee täyspäiväistä työtä. Lapset muodostavat noin puolet maailman kaikista pakkotyöläisistä, ja vain yksi viidesosa lapsista saa palkkaa työstään. Kaikista maailman lapsista joka seitsemäs on pakkotyössä. Lapset joutuvat työskentelemään kohtuuttoman pitkiä päiviä huonoissa tai jopa vaarallisissa olosuhteissa.

Lapsityövoimasta on monia haittoja. Keskenkasvuisten lasten vartalot eivät kestä yhtä suurta fyysistä rasitusta kuin aikuisten, joten lapset altistuvat helpommin vaurioille. Myös henkiset vammat ovat yleisiä, sillä kevyeltäkin näyttävä työ saattaa olla raskasta pienelle lapselle.
Esimerkiksi maataloudessa lapset tekevät töitä aamusta iltaan polttavassa auringonpaisteessa tai kaatosateessa. Lisäksi työntekijät saattavat kärsiä torjunta-aineiden tuomista terveyshaitoista. Monet lasten tekemät työt myös estävät koulunkäynnin ja se haittaa heidän koko tulevaisuuttaan.

Lapsityövoiman käyttö on haitallista yksittäisille valtioille, sillä huonokuntoisista kouluttamattomista lapsityöntekijöistä tulee samanlaisia aikuistyöntekijöitä, mikä heikentää maan taloudellista kilpailukykyä. Osa lapsista joutuu lopetettua työnsä tehtaissa osallistumaan esimerkiksi lapsiprostituutioon tai huumekauppaan. Monet on myös kidnapattu työhönsä tai heidät huumataan työnteon ajaksi. Syitä lapsityövoiman käytölle on esimerkiksi lasten ketteryys ja ahkeruus sekä heille tarvitsee maksaa paljon vähemmän palkkaa. Yleisin syy lapsityövoiman käytölle on kuitenkin köyhyys.

Mainonnan keinoja:

  • tunteisiin ja vastuuntuntoon vetoaminen
  • visuaalinen näyttävyys
  • oivaltavuus

Eevi, Elsa ja Mikko

 

Islamilainen kulttuuripiiri: tasa-arvo

Monissa islamilaisen kulttuuripiirin maissa ei ole tasa-arvoa. Naisten asema on huono, eikä heillä ole kaikkia oikeuksia, joita miehillä on. Esimerkiksi Saudi-Arabiassa naiset eivät saa ajaa autoa tai polkupyörää. Meille jotkin itsestäänselvät arkipäiväiset asiat ovat naisilta kiellettyjä islamistisissa maissa. Naisten koulutuksen taso voi olla alhainen eivätkä monet naiset pyri työelämään vaan jäävät kotiin huolehtimaan lapsista. Työuran luominen ei aina edes ole mahdollista, sillä maissa uskotaan, että naiset eivät ole kykeneviä johtotehtäviin ja itsenäiseen päätöksentekoon. Tämän takia useimmissa maissa naisilla ei ole äänioikeutta, eivätkä he toimi maiden johtotehtävissä tai poliittisina päättäjinä.

Naisten asemassa on kuitenkin eroja maiden välillä ja jopa eri maiden sisällä. Asema vaihtelee paikallisen kulttuurin, lainsäädännön ja uskonnollisen sitoutumisen mukaan niin yksittäisten ihmisten, kuin valtioidenkin tasolla. Islamin oppeja ja sen mukaisia käsityksiä naisten asemasta voi tulkita eri tavoilla ja niistä usein kiistellään. Islamia ja sen oppeja ei voi eikä tarvitse ruveta muuttamaan, mutta kaikille ihmisille kuuluisi antaa samat oikeudet riippumatta siitä, mihin uskontoon kuuluu.

Mainonnan keinoja:

  • visuaalinen näyttävyys
  • vastuuntuntoon vetoaminen

Anna ja Kaspian

 

Länsieurooppalainen kulttuuripiiri: ilmastonmuutos

Ilmastonmuutosta on vakava ongelma erityisesti Euroopassa, mutta myös kaikissa teollistuneissa länsimaissa ja muuallakin maailmassa. Yleisesti kun puhutaan ilmastonmuutoksesta, ajatellaan heti kasvihuonekaasujen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä. Ilmastonmuutos taas on globaalia ilmaston lämpenemistä, mikä ei näy pelkästään lämpötiloissa: se näkyy myös sademäärässä, merien lämpötilojen nousuissa sekä tuulikuvioissa.

Maan ilmasto voi muuttua muidenkin kuin kasvihuonekaasujen takia, eikä kaikkiin voi vaikuttaa (vulkaaniset päästöt, muutokset auringon aktiivisuudessa, maapallon kiertoradassa tai akselissa). Mutta nämä vaikuttavat erittäin hitaasti ilmaston lämpenemiseen, ja suurimpana vaikuttajana olemme me ihmiset, ja meidän fossiilisten polttoaineiden käyttömme. Oletko ikinä ajatellut, kuinka paljon käytät autoa? Voisitko mennä jonkun matkan polkien pyörällä, tai vaikka valita bussin? Nämä kaikki vähentäisivät fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

Ilmaston lämpeneminen kuulostaa hauskalta, koska monet pitävät lämpimistä ilmoista, kuumista kesäpäivistä ja paahtavista lomapäivistä. Mutta oletko ajatellut,  pitävätkö jääkarhut niistä? Tai pingviinit? Heidän kotinsa ovat jäätiköt, ja jäätiköt ovat sulamassa. Entä jos sinun kotisi yhtenä päivänä vain sulaisi? Nyt varmaan ajattelet, että miksi juuri minä? Miksei joku muu voi mennä bussilla? Mutta niinkuin Roope Ankka sanoi, sentissä on miljoonan alku. Jos et sinä tee muutosta, miksi joku muu tekisi?Joten auta jääkarhuja. Auta ihmisiä. Auta koko maapalloa.

Mainonnan keinot:

  • tunteisiin ja vastuuntuntoon vetoaminen
  • eläimet tunteiden herättäjinä

Louna, Lotta ja Noel

 

Angloamerikkalainen kulttuuripiiri: liikalihavuus

Liikalihavuus on tila, jossa kehon rasvakudoksen määrä ylittää normaalin rajan niin, että se aiheuttaa terveydellisiä ongelmia. Tosin lievän ylipainon ei olla todettu olevan haitaksi terveydelle. Lihavuus johtuu siitä, että saatu kaloreiden määrä ruoasta ja juomasta on pitkään suurempi kuin energiankulutus.

Liikalihavuudella on monia haittavaikutuksia, ja se altistaa monille sairauksille. Suurin lihavuudesta johtuva sairaus on tyypin 2 diabetes. Keski-ikäisenä diabeteksen vaara normaalipainoisiin verrattuna on yli kymmenenkertainen, jos ylipainoa on 12-15 kiloa tai enemmän. Liikalihavuus kuormittaa tuki- ja liikuntaelimistöä aiheuttaen esimerkiksi nivelrikkoa. Se aiheuttaa sydän ja verisuonisairauksia ja kohottaa verenpainetta. Liikalihavuus suurentaa riskiä sairastua syöpiin ja hengityselinten sairauksiin ja heikentää naisilla hedelmällisyyttä. Se myös usein johtaa itsetunto-ongelmiin. Liikalihavuus voi lyhentää elinikää 10 vuodella.

Angloamerikkalaisessa kulttuurissa eli Pohjois-Amerikan alueella liikalihavuus on suuri terveysongelma. Väestöstä peräti kolmasosa on liikalihavia. On tapana käydä paljon ravintoloissa syömässä. Mutta koska pikaruokaravintoloita on joka nurkassa, on helppo ajautua syömään roskaruokaa. Pohjois-Amerikassa pelkkiä Mc Donaldseja onkin noin 15 500. Lisäksi jo valmiiksi suurten pikaruoka-annosten koko on 1950-luvulta kasvanut 2 - 5 kertaiseksi. Lisäksi alle 4 prosenttia amerikkalaisista harrastaa niin paljon liikuntaa, että se edistäisi heidän terveyttään. Lapset omaavat tavat vanhemmiltaan ja niin epäterveellinen elämä kiertää. Ylipainoisuus näkyykin monella tapaa. Lihavuutensa takia rollaattoreissa kulkevat on nykyään a tavallinen näky. Vuonna 2000 lentoyhtiöt käyttivät 275 miljoonaa dollaria polttoaineeseen, joilla tasattiin matkustajien painonnousun aiheuttamaa polttoainekulutusta.

Mainonnan keinot:

  • Visuaalisuus
  • Vastakkainasettelu

Carlo ja Marianna

 

Intialainen kulttuuripiiri: saasteet

Intian kaupungit ovat maailman saastuneimpia paikkoja. Intia on kolmanneksi suurin kasvihuonekaasujen aiheuttaja, ja sen päästöt tulevat ohittamaan kaikkien EU- maiden päästöt vuonna 2019.

Kaikista saastunein kaupunki on pääkaupunki Delhi. Sen saasteet syntyvät 8 miljoonasta autosta ja lukuisista hiilivoimaloista, joiden toimintaa ja päästöjä ei valvota. Delhissä on yli 11 miljoonaa asukasta ja saasteet vaikuttavat kaikkien elämään. Delhissä kuolee vuosittain yli 30 000 ihmistä saasteisiin ja niiden aiheuttamiin terveysongelmiin. Talvella pelkästään ulkona käveleminen aiheuttaa samanlaiset vahingot, kuin 20 tupakan poltto päivässä. Tämä koskee kaikkia ulkona aikaa viettäviä ihmisiä, eikä iällä tai elämäntavoilla ole tähän vaikutusta. Vaikka eläisi kuinka terveellisesti, saasteet vähentävät eliniänodotetta keskimääräisesti 3,2 vuodella.

Saasteet eivät ole pelkästään ulkoilman ongelma, vaan monet ihmiset kärsivät myös sisäilman saasteista. Noin 800 miljoonaa intialaista valmistaa yhä ruokansa avotulella ja perinteisissä uuneissa käytetään polttoainetta, joka koostuu puusta, hiilestä, viljajätteestä ja lannasta. Ruokaa tehdessä sisäilmaan pääsee näiden takia vaarallisia aineita, kuten erilaisia pienhiukkasia ja häkää. Tälläisessä keittiössä työskentely vastaa jopa 400 tupakan polttoa tunnissa. Näistä sisäilman saasteista kärsivät erityisesti naiset, jotka viettävät eniten aikaa kotona.

Saasteet vaikuttavat myös lasten ja nuorten elämään merkittävästi, koska lapset altistuvat saasteille jo heti syntymästä asti. Jokaisella lapsella on mitä todennäköisimmin jonkinasteinen keuhkojen sairaus jo ennen kuin tämä menee kouluun ja joka kolmas koululainen on sairastunut hengitystien infektioihin ja astmaan. Monessa Delhin koulussa on kielletty välituntien ja liikuntatuntien viettäminen ulkona pahimpien saastesumukausien aikana.

Mainonnan keinot:

  • visuaalinen näyttävyys
  • lapsien avulla hoivaviettiin vetoaminen
  • vastuuntuntoon vetoaminen

Sara ja Oona

 

Australialainen kulttuuripiiri: luonnon moninaisuuden suojelu

Australian ainutlaatuinen ja monimuotoinen luonto on vaarantunut ihmisen toiminnan takia. Luontoa uhkaavia tekijöitä ovat esimerkiksi laiton liikakalastus, metsien hakkuu, maan mineralisoituminen sekä tulokaslajien vaikutus paikalliseen ekosysteemiin. Vierasperäisten lajien tahaton ilmestyminen sekä tahallinen kuljetus Australiaan ovat suuri uhka alkuperäisille eläinlajeille. Tulokaslajit, kuten esimerkiksi ketut ja jänikset, lisääntyvät nopeasti ja valtaavat elintilaa, syövät australialaisten eläinten ravintoa sekä saalistavat Australiassa luonnollisesti eläviä eläimiä ravinnokseen. Tämä on vaarantanut monet alkuperäislajit.

Myös Koillis-Australiassa Queenslandin rannikolla sijaitseva Iso valliriutta on uhattu. Iso valliriutta on maailman suurin koralliriutta. Se tarjoaa kodin monille uhanalaisille lajeille ja on yksi planeettamme arvokkaimmista luontokokonaisuuksista. Valliriutalla elää muun muassa noin 1500 eri kalalajia, 411 korallilajia, 134 rausku- ja hailajia, 30 merinisäkäslajia sekä kuusi merikilpikonnalajia. Tämän lisäksi alueella sijaitsee Rainen saari, joka on maailman suurin uhanalaisen liemikilpikonnan lisääntymispaikka. Iso valliriutta on maailman suurin merellinen luonnonsuojelualue ja Unescon maailmanperintökohde.

Valliriuttaa uhkaavat maatalouden valumavesien ravinteet, jotka rehevöittävät ja sameuttavat vettä, tukahduttavat koralleja ja lisäävät kasviplanktonin määrää. Kasviplankton edesauttaa koralleja saalistavan piikkikruunu-meritähden kasvua. Australia on suunnitellut laajentavansa Ison valliriutan lähistöllä olevia satamia. Tästä syntyvä ruoppausjäte on tuhoisaa koralliriutan herkälle ekosysteemille. Lisäksi ilmastonmuutos on kaikkein suurin Isoon valliriuttaan kohdistuva uhka. Meriveden lämpeneminen saa korallit haalistumaan ja menettämään elinvoimaansa. Viimeisten 30 vuoden aikana lähes puolet Ison valliriutan koralleista on hävinnyt ilmastonmuutoksen ja veden saastumisen takia.

Suojellaksemme Isoa valliriuttaa teemme yhteistyötä paikallisten maanviljelijöiden kanssa hyönteismyrkkyjen ja lannoitteiden vähentämiseksi, etteivät ne joutuisi Ison valliriutan vesistöön. Pyrimme vähentämään liikakalastusta, jotteivat haitalliset kalastusmenetelmät tuhoaisi ympäristöä. Lisäksi kehitämme suojelualueita uhanalaisille lajeille.

Mainonnan keinoina käytimme vastakkainasettelua, visuaalisuutta sekä tunteisiin ja vastuuntuntoon vetoamista. Videomainos on suunnattu enemmän lapsille ja/tai lapsiperheille, mutta printtimainos puhuttelee kaikkia.

Minerva ja Emmi

 

Eteläeurooppalainen kulttuuripiiri: pakolaiskriisi

Pakolaiskriisi on hyvin ajankohtainen aihe Etelä-Euroopassa. Lähivuosina ongelmaan on kiinnitetty huomiota, ja se on aiheuttanut eri maiden välille ristiriitoja. Eniten ongelma vaikuttaa Kreikassa, Saksassa ja Italiassa. Kreikassa ongelmaa vahvistaa suuri rahapula ja velka. Heillä ei ole varaa ottaa vastaan pakolaisia, puhumattakaan omien kansalaistensa taloudellisesta tilanteesta. Italia sen sijaan haluaa saada pakolaisia lähtemään vapaaehtoisesti takaisin omiin kotimaihinsa, sillä jos valtio lähettää heitä pois maasta, valtio joutuvat maksamaan heille 1600 € päästääkseen jaloilleen omassa maassa. Maahanmuuttokeinoja on monta. Monet tulevat maan kautta autolla tai jollain muulla liikkumisvälineellä, mutta veneellä tuleminen on paljon suositumpaa. Veneellä ylittäminen Välimerta on paljon vaarallisempi ylityskeino verrattuna autoon, ja siksi monet tuhannet ovat kuolleet yrittäessään päästä uuteen elämään. Turvapaikanhakijoitatulee joka puolelta maailmaa, mutta eniten Lähi-Idästä ja Aasiasta. Huomattavasti eniten turvapaikanhakijoita tule Syyriasta ja Afganistanista. Maahanmuutolle on monia syitä. Suuret pakolaisryhmät vyöryvät Välimeren yli Eurooppaan paetessaan uskonsotia. He ovat hyvin peloissaan ja haluavat rauhaa. Myös monet lapset sairastuvat omassa maassaan, eikä heitä voida hoitaa, sillä heidän omassa maassaan ei ole ilmaista tai hyvää terveydenhoitoa. Tämän vuoksi perhe lähtee hakemaan turvapaikkaa hyvinvointivaltioista kuten Ruotsista ja Saksasta. 

Mainonnan keinot:

  • tunteisiin ja vastuuntuntoon vetoaminen
  • symbolit

Henri ja Saga

 

Latinalaisamerikkalainen kulttuuripiiri: sademetsien tuhoutuminen

Ihminen on tuhonnut toiminnallaan jo yli puolet maailman alkuperäisestä sademetsästä. Suurimpana syynä tähän ovat sademetsien hakkuut puuteollisuuden käyttöön. Latinalaisessa Amerikassa hakkuut ovat todella yleisiä, vaikka myöskin muualla maailmassa. Pelkkää Amazonin sademetsää tuhotaan arviolta 20 000 neliökilometriä vuosittain.

Esimerkiksi Brasiliassa on yritetty monin keinoin hillitä sademetsien hakkuita, mutta tuloksetta. Useimmiten laittomat hakkuut siellä johtuvat karjataloudesta ja soijanviljelystä rehuteollisuuteen, koska maa on yksi maailman suurimmista lihantuottajista sekä siipikarjan ja naudanlihan viejistä. Myös palmuöljyn viljely tuhoaa sademetsää. Puita hakataan ja niiden tilalle tehdään viljely- ja laidunmaata.

Sademetsien hakkuu edistää ilmastonmuutosta, koska sademetsät tuottavat suuren osan maailman hapesta ja tuhoavat samalla hiilidioksidia, joka on yksi kasvihuonekaasuista. Carengie-instituutin vuonna 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan hakkuiden ja ilmastonmuutoksen yhteisvaikutuksen seurauksena vuonna 2100 nykyistä sademetsää saattaa olla jäljellä enää 18 prosenttia. Hakkuut tuhoavat luonnon monimuotoisuutta, monien eläinten ja kasvien elinalueet tuhoutuvat, jolloin vahinkoa voidaan aiheuttaa uhanalaisille ja harvinaisille lajeille. Sademetsät ovat myös makean veden, ravinnon, puun ja elinkeinojen lähde paikalliselle väestölle.

Sinä voit vaikuttaa sademetsien tulevaisuuteen ostamalla RSPO-merkittyä palmuöljyä ja siitä valmistettuja tuotteita tavallisten sijaan. Kasvipainotteinen ruokavalio on ympäristön kannalta paras. On esimerkiksi parempi syödä soija itse, kuin antaa se tuotantoeläinten kasvatukseen. Suomeen tuodaan myös rakennusmateriaalia sademetsistä. Kannattaa siis miettiä, mistä rakentaa esimerkiksi kotinsa parketin.

Mainonnan keinoina käytimme vastuuntuntoon ja hoivaviettiin vetoamista, vertauskuvia, yllättävien asioiden yhdistämistä sekä visuaalista näyttävyyttä.

Malik, Anna ja Alisa

 

Itäaasialainen kulttuuripiiri: ilmansaasteet

Ilmansaasteet ovat erittäin tuttu ongelma Kiinassa, jossa on eniten saasteita koko maailman valtioista. Sen saasteet ovat jopa viidesosa maailman kaikista saasteista. Kiinan kaupungit saastuvat teollisuuden kaasujen, autojen päästöjen ja kasvihuonekaasujen takia. Kiina on maailman suurin kasvihuonekaasujen tuottaja ja viime vuonna päästöt olivat peräti 8,9 miljardia tonnia. Peking ja Shanghai tekevät joka vuosi uusia saasteennätyksiä.

Saasteet eivät vain aiheuta vakavia sairauksia, vaan aiheuttavat pahimmillaan kuolemaa. Kiinassa suurimmaksi kuolinsyyksi on todettu syöpä, jota edistävät erilaiset ilmansaasteet. Nämä vaaralliset ilmassa liikkuvat kemikaalit aiheuttavat myös itsestään suuria määriä kuolemaa, jopa 1,6 miljoonaa uhria vuodessa. Tämä on yli puolet maailman ilmansaasteista johtuvien kuolemien määrästä vuosittain ja 17% kaikista maailman kuolemista. Saasteet aiheuttavat astmaa, hengenahdistusta, keuhkoputken tulehdusta ja vakavia kipuja hengittäessä. Nämä saattavat johtaa ennenaikaiseen kuolemaan.

Kiinassa suljetaan jopa kouluja ilmansaasteen vaarallisuuden takia. Koulut pysyvät kiinni parin päivän ajan kunnes todetaan, että ilma on hiukan parempaa. Normaalina koulupäivänä lapset eivät saa poistua koulurakennuksesta edes välitunneilla pihalle leikkimään. Ihmiset eivät poistu kotoa hyvinkään kauas tai pitkäksi aikaa. Tarkkojen tutkimusten mukaan Kiinan ilman hengittäminen on sama kuin polttaisi 40 tupakkaa päivässä. Saastetilanne on Kiinassa niin huono, että kaupoista ei saa myydä enään muovipusseja.

Ilmansaasteet ovat erittäin myrkyllisiä ja saastusttavat ilman lisäksi myös Kiinan jokia ja maaperää. Kiinan joissa liikkuu suuria määriä myrkkyä, ja vesistöjen eläimistöt kärsivät siitä, jopa niin paljon että osassa vesialueista ei ole eläimiä. Veden saasteet vaikuttavat myös ihmisiin. Noin 500 miljoonaa ihmistä kärsii Kiinassa ilman puhdasta vettä. Vedet saastuvat ilmansaasteista ja vesiin liukenee vaarallisia kemikaaleja kuten flooria, sulfaattia ja arseniittiä. Kiinassa jopa yksi viidesosa maaperästä on saastunutta. Maaperän saastuminen vaikuttaa viljelyksiin ja maaperän asukkaisiin. Kiinan saasteet leviävät hullua vauhtia ja pahenevat vuosi vuodelta. Kiinan ilmansaasteet ovat jo levinneet muualle esimerkiksi Los Angelesiin.

Mainonnan keinoja:

  • yllättävä yhdistäminen
  • vastuuntuntoon vetoaminen
  • visuaalinen nähtävyys

Jenna, Pessi ja Alex

 

Afrikkalainen kulttuuripiiri: nälänhätä

Nälänhätä tarkoittaa sitä että jonkun tietyn alueen asukkaiden käytettävissä olevat ruokavarat loppuvat. Se ei kuitenkaan tarkoita aliravitsemusta joka on pitkä kestoista.

Nälänhätään on monia syitä. Suurimpia niistä ovat köyhyys, eli se että ihmisillä ei vain yksinkertaisesti ole rahaa ruokaan tai viljelyyn. Maanviljelyyn ei sijoiteta, eli koulutukseen ja muuhun sijoitetaan mutta sitten viljelyyn sijoittaminen jää. Ilmasto ja sää, eli monissa paikoissa on suuria myrskyjä ja kuivakausia joka pilaa sadon. Sodat, eli monet ihmiset joutuvat pakenemaan kodeistaan jolloin syntyy nälänhätää. Ruokahävikki, eli yksi kolmasosa kaikesta ruuasta mitä tuotetaan ei päädy kenenkään suuhun.

Nälänhädästä ja veden puutteesta seuraa paljon huonoja asioita. Yksi niistä on sairaudet. Jos ihminen kärsii nälänhädästä hän on paljon alttiimpi kaikille sairauksille. Ja se johtaa kuolleisuuden kasvuun. Varsinkin lapset ja vanhukset ovat suuressa vaarassa. Viime vuosina nälänhätä on vähentynyt huomattavasti. Siihen syynä on se, että on tullut enemmän työpaikkoja jolloin ihmiset on saaneet rahaa ja ostaneet ruokaa jolloin ruuan hinta on laskenut ja ravitsemus on parantunut. Nälänhätään on joitakin apukeinoja. Pitää välttää ruuan pois heittämistä joka helpottaisi ruokahävikkiä. Myös raha-apu on erittäin hyödyllistä.

Mainonnan keinoja:

  • Lapset
  • Vastuuntuntoon vetoaminen

Leo ja Saga

Sykkii-kuoron ja SUKOL ry:n kielitempausvideot
21.04.2017

Sykkii-kuoro teki tilaustyönä kolme kappaletta Suomen kieltenopettajien liiton SUKOL ry:n kielitempausta varten. heart

Keramiikkaportit
11.04.2017

Tehtävänanto 8.-luokkalaisten Portti-aiheeseen

Suunnittele A4 -paperille portti, jonka muotokieli ja materiaali paljastavat sen käyttötarkoituksen (riemukaari, keskitysleirin portti, karjaportti…). Muotoile portti savesta. Käytä sopivaa tekniikkaa (levy, makkara tai vapaa muotoilu). Huomioi portin mittakaava miettiessäsi käyttötarkoitusta, näytä se myös työssäsi tuomalla mittakaavan paljastava yksityiskohta mukaan työhön. Mieti pinnan struktuuria ja tekstuuria. Antiikin filosofi ja esteetikko Vitruvius vaati hyvältä arkkitehtuurilta kestävyyttä, käyttökelpoisuutta ja kauneutta.

Näitä asioita toteuttivat hienosti muotoilutehtävässään luokat 8a ja 8b.

Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu
Isonnevantie 8
00320 Helsinki
Kanslia puh. 09 4774 180
syk@syk.fi
Kartta